Helmin elämä ja äijän sairaus.

Noniin, pitkästä aikaa taas kuvailtiin! Kahdeksas päivä sitten elokuuta aamusella piti mennä PET-keskuskeen Tyksiin, ja kuvailuun. Mä olin tosiaan ollut koko ajan siinä luulossa, että otetaan pelkkä PET-kuva, ja jostain syystä ei kuvattaisi magneetilla. Hähää, vittu, löyty sitten laite, jossa en ollut vielä ollutkaan. "Kaikkiin laitteisiin"-ranneke ei pettänyt vieläkään. Nyt vasta kuulkaa löyty laite! Meikälle sanotaan siinä sitten, kun otettiin siis sisälle, että joo, sut kuvataan nyt molemmilla, niin magneetilla kuin PET-laitteellakin. Eka reaktio oli WTF!? Seuraava tulikin sitten kepeästi huulilta, että ei mittä rauhottavaa olis tarjol? Vaikka ny olikin sen 45 kiloa laihempi, niin eikai se ahtaanpaikan kammo sitten ihan helvetisti ole helpottanut siitä? No hetken me siinä sitten oltiin asioista eri mieltä, kunnes mä lupasin soittaa vaimon (jolla ei siis ole ajokorttia) hakemaan mut, koska jostain syystä hoitajat on kauhean tarkkoja, lääkäreiden ohella, siitä ettei rahott...

Päivitystä kerrakseen. Mistäköhän sitä alottaisi? Kertoisinko kasan asioita, jotka tuovat negatiivisia muistoja edelliskerran kirjoituksen jäljiltä, vai kertoisinko hiukan siloteltua versiota, ja sitämyöden hyvän mielen päivitystä? Vitut, aloitettiin rehellisellä linjalla, joten näin jatketaan. Piti ottaa edellinen päivitys viereen, jotta tiedän mistä jatketaan. Luulen, etten saa kirjoitettua ihan kaikkea tähän päivään asti tapahtuneita asioita kerralla tähän yhteen tekstiin, mutta kokeillaan piruuttaan mitä kaikkea muistan, ja kuinka jaksan kirjoittaa. Varoituksen sana heti sisällöstä, sekä kirjoituksen pituudesta. Sisältö tulee olemaan sellainen valitusvirsi, että hermoja pitää olla, jaksaakseen sen luke loppuun. Pituutta tulee lyhyen romaanin verran, mutta ainahan näitä voi lukea osissa. Viimeinen päivitys on 11.3. tehty, ja siinä kohtaa sädehoitoja takana viikko, ensimmäinen sytostaattihoito ja opintoretki pahoinvointiin tehtynä. Jälkeenpäin muisteltuna onneksi en tiennyt mitä ...