Helmin elämä ja äijän sairaus.

Muutamia sanoja huomisesta, äijäilystä ja perseilystä kaikkiaan. Tuli eilen hirvittävä tarve kirjoittaa jotain, ja nopeasti tulikin kirjoitettua pitkä pätkä facen puolelle. Käsittelin siinä ihan muita aiheita, mitä tässä olisi nyt tarkoitus purkaa pois kuleksimasta päästä. Kaikki mun kahdeksan lukijaa saa tuutin täydeltä miehen päästä sitä itteään. Päätin siis olla mainostamatta blogia ja sen päivityksiä missään, ja viimeinen kirjoitus sai siis sen kahdeksan lukijaa, joten yleisömenestystä ei ihan ole vielä saatu aikaiseksi, mutta mitäpä siitä, itselleni ja Helmille mä kirjoittamisen aloitin, ja niillä mennään edelleen, oli mikä oli. Kiitos näille kahdeksallekkin, voisi olla huonomminkin. Mutta aiheisiin. Aloitetaan huomisesta. Huominen Sanana meille kaikille niin arkinen, mutta pysähtyykö kukaan koskaan oikeasti hetkeksikään miettimään sen merkitystä meidän kaikkien elämään? On niin helppoa sanoa, miltei mihin tahansa, että "teen sen huomenna", "huomenna aloitan a...

Noniin, otsikko kertonee oleellisimman, eli paljon ollisi asiaa, mitä purkaa "paperille", mutta saako sen jäsenneltyä sitten järkeväksi, ni on taas toinen juttu. Mutta kokeillaas. Kerrankin näin. Edellinen päivitys oli kolmessakin osassa kirjoitettu, ja siitä huomaa sen. Jokaisen ajatuskatkon, jokaisen tauon. EI pysy pää perässä. Kirjoittamisessa on näköjään, ainakin meikällä, sellanen juttu, että pitää yrittää tuottaa se teksi välittömästi kokonaisuutena tänne, tai sitten se jää vajaaksi. Vähän niinkuin jännärinovellissa yhtäkkiä keskenkaiken hovimestari vain häviää, vaikka olit 40 sivua sitten päättänyt mielessäsi hänet syylliseksi. Ja mihin hävisi? Kuin pieruna Saharaan? Savuna ilmaan? Ei, ei edes tahraksi paperille, vaan mun pään sisään sijoitettuun datavarastoon tuli joku ongelma, bitti meni vinoon ja sitä "hovimestaria", eli mun ajatusta, ei ole koskaan ollutkaan olemassa. Paitsi se, mitä olen juuri kuvaillut blogiin sanatolkulla. Ja sitten kävin kaupassa vä...

Taas on mennyt melkein kuukausi, enkä ole saanut kirjoitettua sanaakaan, vaikka monesti on pitänyt. Jotain on hienosti vialla, eikä oikein tiedä mikä, missä, milloin, minne tai edes vittu miksi. Tai no, kai se on se saatanan syöpä, mikä saa/sai kaiken aikaan. Sen diagnosointi, sen sairastaminen, sen hoidot ja niistä hoidoista parantuminen, joka ihan sivulauseena on saatanasta, jollette vielä ole sitä kuulleet. Nyt on reilu viisi kuukautta hoitojen loppumisesta. Hoitojen aikaan syöpälääkärit kertoivat, että sädehoitojen vaikutus nousee vielä kahdesta neljään viikkoon hoitojen loppumisen jälkeen. Tietenkin se on yksilöllistä sekin. Saatana. Voiko sanaa vihata niin paljon, että haluaa sen palavan helvetin tulissa? Ihan varma en ole, mutta joka kerta kun joku lääkäri mulle sen sanoi/sanoo tänä vuonna liittyen hoitojen vaikutukseen, vasteeseen ja niistä parantumiseen, mun tekisi mieli ampua itseni ja joku muu sen jälkeen. Vitun yksilöllistä joo. Kai jokainen nyt on yksilö joo, mutta jotkut ...