Torstai toivoa täynnä ja muita lapsellisia lässytyksiä osa 3.

Piti taas hiukan purkaa tänne kaikenlaisia naurettavia ajatuksia mitä tässä pienen ihmisen päässä käy. Virallisestihan olen nyt sairastanut syöpää 14 vuorokautta. Tasan kaksi viikkoa siis. Latteuksien ja lässytysten lisäksi on tulossa siis viidestoista yö. Näistä kaikista jutuista voisi todellakin kerätä sarjan. Vielä hullumpaa on ne mielleyhtymät tai tilanteet joissa nämä tulvat mieleen. Kaikkea ei pysty, eikä kykenekkään avaamaan täällä, muuten pitäisitte mua vielä kaikenlisäksi aivan seinähulluna, jota ei pitäisi päästää ulos ollenkaan. Mutta joo. Johonkin asiaan takaisin. Huomenna on Helmin laskettu päivä, ja tuon miettiminen tässä on saanut sellaisen vahvan tunteen sisälle, joka pitäisi poistaa ja nopeaan. Tiedätte kaikki vanhan sanonnan, toisen elämän kuolema, on toisen elämän alku. Sain diagnoosin tosiaan 10. päivä, Helmi syntyi 13. Miltei pari viikkoa etuajassa. Get the point? Jep, move on, täällä ei ole mitään nähtävää.

Mielleyhtymiä on tullut näinä päiväni ihan julmetusti, ja paljolti alkaen sanoista "miksi minä/minulle?". Ihan vaan saatanan tyhmää. Ihan jokainen moinen ajatus pitää saada tallottua kuoliaaksi kuin torakka välittömästi. Ja tallaankin. Mutta silti niitä tulee jatkuvasti. Pää on sellaisella ylikäynnillä, että jos se olisi toiminut ajatuksenjuoksulla tähän tapaan yläasteella, olisin joku insinööri tai vastaava ihan varmasti. Tästä on taas herännyt kysymys, että vaatiiko aivokapasiteetin maksimikäyttö jonkun vakavan sairauden saamisen tai jotain muuta mukavan raflaavaa? Ja lisäksi, saisko näitä jotenkin tuotteistettua markkinoille? "Hei nuori - ota yksi syöpä nuorena - Ole insinööri vanhana!" No ei, paska vitsi jo alkujaan, mutta paskat on jutut paskalla miehellä muutenkin tässä. Ja katsokaa, itsesääliin päästiin varsin näppärästi. Pää on tosiaan edelleen kuin Haminan kaupunki, paitsi että diagnoosipäivän ja tän päivän välissä on tapahtunut sen verran edistystä, että joku on asentanut liikennevalot. Ymmärtää olla sanomatta jo ihan kaikkea mitä päässä käy. Palataan näihin tunnelmiin taas myöhemmin, kun ajatuksenjuoksu on parantunut edes hiukan.

Tänään kävi vieraitakin, ja käynti herätti kysymyksen tosiaan, että "mistä tässä ite voikaan valittaa, kun toisella on syöpä niskassa?" Helvetin hyvä kysymys muuten ja sille on annettava ehdottomasti palstatilaa. Ymmärrettävästi ihminen ajattelee tilanteessa niin, että ei oikein kehtais omista murheistaan "valittaa" tai kertoa, kun toisella on se saatanan syöpä. Mutta ei se niin saa oikeasti olla. Ei kai elämä ystävien kesken ole mikään helvetin kilpailu? Jokaisen ongelmat on omissa maailmoissaan ihan omissa mittakaavoissaan. Vaikkakin joku syöpä on vakava sairaus, ei se liene ylivertainen ase mihinkään. Tai en mä ainakaan halua, että mua alettaisiin ystävien kesken käsittelemään jotenkin silkkihansikkain sairauteni takia. Normisetillä mennään. jos valituttaa, ja on tottunut mulle valittaan, niin siitä vaan edelleen. Jos mulla on sellanen päivä, etten halua olla olkapäänä, niin sitten kerron sen silloin. Perkele muuten näidenkin asioiden vatvominen saa mut pahalle päälle. Elämä tulee selkeesti jakaantumaan ennen sairautta, ja jälkeen sairauden. Es ja Js. Taidan aloittaa käyttämään näitä blogissakin.


Helmihän kuuluu kokonaan Js-aikakauteen. Ja hyvä niin. Helmi on mun ankkurini normaaliuteen ja vapaus syövästä-kortti. Helmin kanssa ei muista moista paskaa. Me tullaan joskus vielä Helmin kanssa nostamaan maljat yhdessä, ja lukemaan näitä pölhöjä tekstejä samalla. Helmi saa valita maljan, koska ihan vielä ei pysty sanomaan, mistä alkoholijuomasta tyttö tulee tykkämään, jos mistään ;)   

Päivän Helmiksi valikoituu siskoskuva. Maria kävi eilen kylässä, ja sain napattua itselleni ensimmäisen yhteiskuvan heistä. <3 p="">