Tiistain mietteitä.
Viikonloppu tuli ja meni. Tytöt olivat täällä ja varmaan osaltaan senkin takia aika vain hujahti. Käytiin tyttöjen kanssa karkkikaupassa, Helmin ja Lindan oottaessa kotona. Vivian oli pyydellyt äidiltään, että pääsisi johonkin isompaan kauppaan, missä olisi parempi valikoima, kuin lähikaupassa, niin päätin viedä sitten oikeaan karkkikauppaan. Oli ihan eka kertakin vielä, aika pitkään siinäkin meni. No parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Viikonloppu muuten menikin sitten aika totuttuun tapaan. Lauantaina käytiin mummilassa saunomassa, ja tytöt tottakai taas ihan elementissään. Sieltä kotiin ajettaessa, alkoi se sama vinkuminen, etteivät halua lähteä takaisin kotiin sunnuntaina. Sivuttiin apinaa keskustelussa, ja apinan vastineesta äidin haasteeseen. Nyt onkin sitten kauhia huoli ja murhe, että mitä mä teen lapsille, kun ovat täällä. Viitaten siis kesän raivokohtaukseeni. Ja siis samaan aikaan, kun hän ei uskalla jättää niitä lapsia tänne, hän haluaa, että ovat koko hiihtoloman, ja sekä koko kesäloman. Koko kesäloman siksi, että äiti ei ole nyt töissä, koska Helmi, ja helpostihan siinä tytöt menisi samalla. PAITSI, vastineessaan hän on sitä mieltä, etteivät tytöt voi olla täällä, koska meillä on liian pieni asunto. Tiiä sitten mitä tässä pitäisi tehdä? No aika näyttää. Keskusteltiin pitkästi Lindan kanssa paluumatkalla Turkuun asiasta, ja yritettiin tsempata toinen toisiamme. Kyllähän tässä nyt kieltämättä on aika paljon molemmilla lautasella. Onneksi puhuminen auttaa edelleen.
Maanantai tuli taas vastaan, ja meikä aika käydä taas nuppinikkarilla. Hyvä sessio, paljon tuntuu olevan meikällä sanottavaa, vaikka alkuun tuntuikin siltä ettei mitään patoja pitäisi olla. Väärin. Todellakin väärin. Vitun syöpä. Miten se saakin pään pehmeneen näin? Ihan niinkuin ei olisi huolia ja murheita muutenkin ihmisellä. Vittu. Ja hoidotkaan ei ole edes alkaneet vielä? Kuinka pehmee mun pää onkaan kuukauden päästä, kun hoitoja on joku 4-5 viikkoa takana, ja muutama edessä vielä? Varoituksen sana siis jo etukäteen, jo alkuunsa sysipaska blogi muuttuu vielä paskemmaksi, uskokaa vaan! No mutta näillä mennään, ja niinkuin puhuttiin tuossa, hoidot ja niiden tuomat sivuvaikutukset on kuitenkin loppupeleissä pieni hinta siitä, että äijä hengittäisi kuitenkin vielä pikkasen pidempään. Illalla sitten oltiin rohkeita, ja käytiin perheen voimin kahvireissulla Marian luona. Sen toisen, ei meidän. Helmi oli vieraskorea, ja nukkui koko kyläilyn läpi. Helpotti kummasti molempia, että päästiin edes hiukan johonkin. Joskus vähän tulee kadehdittua Helmiä, ei murheita, ei huolia. Ruokaa vaan naamaan, unta ja sitten voikin paskoa housuun. Ja uudelleen. Ja uudelleen.
Tänään tiistaina sitten olikin vuorossa tukkamallina olo (olenhan ihan helvetin komea!), ja siihen perään Helmin neuvola. Jos tässä on hiukan naurettu, että hän on kerännyt poskiin pikkasen massaa, niin ei kyllä ole mikään ihmekkään. Reilu 1,5 viikon aikana tyttö oli nostanut painoa 660g, mikä nopeasti laskettuna on reilu n. 30% lisää painoa tuossa ajassa. Eikä kyllä tuolla syömisellä ole mikään ihmekkään. On ne ihmeellisiä, siis vauvat. Ihmislapset. Vaikka syö ja kasvaa hulluna, niin eihän se itsenäinen ole kuin vasta 35-vuotiaana, jos silloinkaan.
Nyt onkin sitten loppuviikko vapaata, ainakin toistaiseksi. Ei lääkäreitä, ei testejä, ei hoitoja. Viimeinen hetki nauttia monista asioista ennen hoitoja. Kuten tällä hetkellä sipsit. Ostin myös nachoja. Laitoin kaljaa kylmään. Ajattelin ostaa pari lonkeroa. Nämä kaikki ennen ensi keskiviikkoa. Ihan vaan koska voin. Ja sitäpaitsi, mä joudun jollekkin ravintoexpertin luokse, joka neuvoo syömisissä. Ja tää onkin hauskaa. Hän siis opettaa mua ruoan rikastamisessa. Siis siinä, ettei vaan saatana pääse laihtumaan grammaakaan. Miten vähällä voikaan siis saada kaloreita perkeleesti. Ei oo ollu ongelma mulle kyllä koskaan tämä "dieetti". Mahdanko oppia jotain uutta? En tiiä. Syöminen tulee olemaan joktap vitun hankalaa jossain välissä. Makuaisti ja sylkirauhaset paskana on aika huono syödä mitään. Plus että nielu on viturallallei. Joo, ei lisää tästä aiheesta, ennenkuin se on oikeasti ajankohtaista. Taidan nyt mennä ottamaan jätskiä ennen ruokaa. Vai teenkö ruoan ennen jätskiä? En tiiä, samakai tässä enää.
Lopuksi päivän Helmi. Helmillä on posket. Paksut posket. Ihanat!
Maanantai tuli taas vastaan, ja meikä aika käydä taas nuppinikkarilla. Hyvä sessio, paljon tuntuu olevan meikällä sanottavaa, vaikka alkuun tuntuikin siltä ettei mitään patoja pitäisi olla. Väärin. Todellakin väärin. Vitun syöpä. Miten se saakin pään pehmeneen näin? Ihan niinkuin ei olisi huolia ja murheita muutenkin ihmisellä. Vittu. Ja hoidotkaan ei ole edes alkaneet vielä? Kuinka pehmee mun pää onkaan kuukauden päästä, kun hoitoja on joku 4-5 viikkoa takana, ja muutama edessä vielä? Varoituksen sana siis jo etukäteen, jo alkuunsa sysipaska blogi muuttuu vielä paskemmaksi, uskokaa vaan! No mutta näillä mennään, ja niinkuin puhuttiin tuossa, hoidot ja niiden tuomat sivuvaikutukset on kuitenkin loppupeleissä pieni hinta siitä, että äijä hengittäisi kuitenkin vielä pikkasen pidempään. Illalla sitten oltiin rohkeita, ja käytiin perheen voimin kahvireissulla Marian luona. Sen toisen, ei meidän. Helmi oli vieraskorea, ja nukkui koko kyläilyn läpi. Helpotti kummasti molempia, että päästiin edes hiukan johonkin. Joskus vähän tulee kadehdittua Helmiä, ei murheita, ei huolia. Ruokaa vaan naamaan, unta ja sitten voikin paskoa housuun. Ja uudelleen. Ja uudelleen.
Tänään tiistaina sitten olikin vuorossa tukkamallina olo (olenhan ihan helvetin komea!), ja siihen perään Helmin neuvola. Jos tässä on hiukan naurettu, että hän on kerännyt poskiin pikkasen massaa, niin ei kyllä ole mikään ihmekkään. Reilu 1,5 viikon aikana tyttö oli nostanut painoa 660g, mikä nopeasti laskettuna on reilu n. 30% lisää painoa tuossa ajassa. Eikä kyllä tuolla syömisellä ole mikään ihmekkään. On ne ihmeellisiä, siis vauvat. Ihmislapset. Vaikka syö ja kasvaa hulluna, niin eihän se itsenäinen ole kuin vasta 35-vuotiaana, jos silloinkaan.
Nyt onkin sitten loppuviikko vapaata, ainakin toistaiseksi. Ei lääkäreitä, ei testejä, ei hoitoja. Viimeinen hetki nauttia monista asioista ennen hoitoja. Kuten tällä hetkellä sipsit. Ostin myös nachoja. Laitoin kaljaa kylmään. Ajattelin ostaa pari lonkeroa. Nämä kaikki ennen ensi keskiviikkoa. Ihan vaan koska voin. Ja sitäpaitsi, mä joudun jollekkin ravintoexpertin luokse, joka neuvoo syömisissä. Ja tää onkin hauskaa. Hän siis opettaa mua ruoan rikastamisessa. Siis siinä, ettei vaan saatana pääse laihtumaan grammaakaan. Miten vähällä voikaan siis saada kaloreita perkeleesti. Ei oo ollu ongelma mulle kyllä koskaan tämä "dieetti". Mahdanko oppia jotain uutta? En tiiä. Syöminen tulee olemaan joktap vitun hankalaa jossain välissä. Makuaisti ja sylkirauhaset paskana on aika huono syödä mitään. Plus että nielu on viturallallei. Joo, ei lisää tästä aiheesta, ennenkuin se on oikeasti ajankohtaista. Taidan nyt mennä ottamaan jätskiä ennen ruokaa. Vai teenkö ruoan ennen jätskiä? En tiiä, samakai tässä enää.
Lopuksi päivän Helmi. Helmillä on posket. Paksut posket. Ihanat!
Kommentit