Perjantai ja tuubiviikko takana!

Olipahan viikko tosiaan. Melkoinen. Maanantaina uusi nuppinikkari ja tuntu ihan pätevältä tyypiltä. Ensi maanantaina sitten uusiks. Tiistaina syöpäpolilla koko poppoo, asiaa tuli niin paljon, että tais jäädä puolet sinne polille, ainakin meikältä. Sädehoidot alkaa 15.2. ja muksasti se PEG-letkun laitto on 14. päivä, eli osastolta sitten ensimmäiseen hoitoon. Voi olla, että on mielenkiintoista, mitä on lukenut tuosta letkusta ja sen laitosta etukäteen. Ei vissiin ole se ihan kaikkein kivuttomin. Eikä mulla ole sitä ennen ees lääkäriä, keltä pyytää reseptiä kipulääkkeitä varten. Pitääkin muuten varmaan soitella jonnekkin ennen tuota, jos vaikka sais sen reseptin ja pillerit hommattua ennen, jotta niitä on täällä kotona sitten, eikä tarvi sen letkuvirityksen kanssa ensimmäiseksi suunnata apteekkiin. Fuck! Kaikkea sitä. No, keskiviikkona mentiinkin sitten tuubiin, meinaan magneettiin taas. Tällä kertaa tehtiin se "maski", ja siksi lainausmerkeissä, koska se on kyllä kaikkea muuta kuin pelkkä maski.  Tuossa linkki https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBSGGdzXhxMvmEfmlkuyY6uzxEs88YwS7fYrS_pXWFcgGakGqRRguHrLlsbSKspnjRTu8h-fPV2fKZIDp2tBRw4vmQh1fkpMju5H2uzvjZWSzF19gRVXBgfDwdq0cvQ_JVYB4bemXhwkg/s1600/WP_20151021_001.jpg kyseiseen "maskiin". Sitoo pään ja hartiat aika tiukkaan kiinni tosiaan. Nenä on avoin, eikä tuo silmänkokokaan nyt mikään järkyttävän pieni ole, mutta ei sieltä kauheasti silti ulos näe. Tämän lisäksi kyseiseen hoidon suunnittelumagneettiin laitetaan mukavasti sellanen härpäke vielä päälle. Ja sitten eikun kuvailemaan. Niskan alla oleva "tyyny" painoi mun päätä niin lujaa, että juuri ennen viimeistä kuvaa, oli huudettava jo täysiä, että sattuu liikaa, pakko päästä pois. Tytöt päästikin ja onneksi ei sitten sitä viimeistä kuvaa tarvittukkaan, joten kidutus jäi siihen. Riittävä silti. Perkele. Torstaina pääsikin sitten PET-kuvaan, ja taas toi sama perkeleen maski, sama niskatuki, melkein samanlainen tuubi, mutta ah, vain 15 minuuttia. Kerkes kyllä siltikin jo päähän sattumaan, mutta vielä siedettävissä määrin onneksi. Silti musta vaan tuntuu edelleen siltä, että pahin on vielä edessäpäin, sanokaa mun sanoneen. Tänään perjantaina sitten vapaa kaikista lääkäreistä ja hoidoista sun muista, mutta piti sitten ottaa Kelan aika, jotta viikko olisi täydellinen. No se menikin hienosti, itseasiassa kiitos Ninalle, joka järjesti meikälle ihan parhaan tyypin. Nyt pitäs olla kaikki lippulaput sielläkin valmiina. Päätöksiä sitten ootellessa.

Nyt olisi sitten viikonlopun viettoa, ja kämppä on täynnä akkoja taas. Helmin sisarukset tulivat viikonloppua viettään ja hetken olen siis huomattavassa alakynnessä. Saan siis olla viikonlopun nyrkin ja hellan välissä, eikä täällä auta näyttää surkeaa naamaa ja vinkua sairastavansa syöpää :D Vanhemmat tytöt ei tosiaan tiedä vielä taudista, enkä kyllä tällä hetkellä oikein tiedä, miten sitä niille edes kertoisin. Luulen, että mennään toistaiseksi näin, ja kerrotaan tuossa myöhemmin sitten, kun aika on heillekkin parempi.

Nyt menen juomaan Hannan tänne jättämän siiderin, kiitos vaan sinne pohjanmaalle, ja seurustelemaan lasten kanssa. Huomenna me mennäänkin sitten isompien kanssa keskenämme karkkikauppaan! Päivän Helminä on kuva, jossa on hiukan muitakin mukana.

Jan